“Riikka
“Riikkis”
“Luomajoki
Olen Riikka Luomajoki, Oulussa asuva graafinen suunnittelija ja freelancer yrittäjä. Olen kotoisin alunperin pienestä kylästä nimeltä Vihanti. Nuoresta pitäen piirtämisen into vei minut kohti luovaa polkua ja opiskeluistani lähtien olenkin päätynyt toteuttamaan luovuutta monimuotoisesti.
Ammatiltani olen Visuaalinen suunnittelija; Graafinen suunnittelija ja kuvittaja. Olen työtäni tähän mennessä päässyt toteuttamaan muutamassa eri yrityksessä. Tällä hetkellä toteutan työtäni täysipäiväisenä yrittäjänä. Tekemiseni ja oppimiseni koostuvat perinteisin graafisen suunnittelun menetelmin, joista erityisvahvuuksiini kuuluu Adobe Illustrator. Työskentelyssä rakastan selkeää suunnittelua ja simppeliä grafiikka, johon saa yhdistää leikkisyyttä ja kuvittamista mukaan.
Mieleltäni olen avoin ja leikkisä, joka näkyykin vahvasti harrastuksissani. Mielenkiintojeni kohteisiin minulla kuuluu erilaiset nörtteilyn muodot; videopelit, roolipelit ja cosplay. Vapaa-ajalla rakastan nostaa raskaita painoja. Nauttia hetkessä olemisesta kahvin ja musiikin äärellä, sekä kiinnostua erilaisista ihmisistä ja heidän ajatusmaailmoista.
Suositukset
Tekijästä
"Yhteistyö Riikan kanssa on todella vaivatonta ja mukavaa. Riikka vastasi viesteihin nopeasti ja teki nopeasti pieniä toivottuja muutoksia tai viilauksia tuotteisiin. Riikka selvästi paneutui toivottuihin asioihin ja tuli tapaamisiin valmistautuneena.
Riikan työnlaatuun olen todella tyytyväinen. Olin vaikuttunut hankkeen brändisuunnitelmista ja siitä, että osa kuvituksista on tuotettu maalaamalla. Tilaajana minulle tuli tunne, että aiheeseen oli paneuduttu ja työtä oli todella mietitty ja tehty huolellisesti. Saimme hankkeellemme erityisen hienot materiaalit ja brändin, joita on kehuttu toistuvasti, ne todella erottuvat joukosta.
Suosittelen Riikan palveluita kun toivotte luovaa, vaikuttavaa ja uniikkia lopputulosta luotettavalta tekijältä."
— Iida-Maria Binberg
Projektipäällikkö, NAKOVA-hanke
“Riikka worked as a Marketing Artist at Fingersoft as a graphic designer, where her role covered a wide range of skills, which she consistently handled flawlessly over the four years. In addition, she continually grew her professional skills, showed initiative, and was a true team player—always putting the team’s needs before her own.”
— Davis Nore
Brand Director, Fingersoft Oy
“Riikka on tehnyt meille lukuisia erilaisia töitä aina luovasta visuaalisen brändi-identiteetin suunnittelusta tuotannollisempiin graafisiin töihin – niin tv-ohjelmabrändien, julkishallinnollisten brändien kuin kuluttajabrändienkin parissa. Yhteistyö Riikan kanssa sujuu aina hymyillen.
Riikalla on hyvä tyylitaju. Hän reagoi nopeasti, kommunikoi aktiivisesti ja vie työt tehokkaasti eteenpäin. Erityisesti arvostan sitä, että Riikka haluaa ymmärtää myös työn taustan ja sisällön: hän lukee, perehtyy ja hahmottaa kontekstin sen sijaan, että keskittyisi vain visuaaliseen toteutukseen. Hän esittää hyviä kysymyksiä ja haluaa ymmärtää, mitä työllä ollaan oikeasti ratkaisemassa.”
— Jutta Irene Ruonansuu
Creative Director & Brand Strategist, NTRNZ Creative
Koulutus ja työkokemus
Yrittäjä
Graafikko / kuvittaja
2025 - jatkuu
Marketing artist
Fingersoft
Heinäkuu 2020 - Joulukuu 2024
Junior brand designer
Design Studio Brandstein
Syyskuu 2019 - Kesäkuu 2020
Visuaalinen suunnittelija
OAMK
Valmistunut 2019 - 240 op
Graafinen suunnittelija
Koulutuskeskus Brahe
Valmistunut 2015 - 180 op

